Shamanistiset hoidot

Shamanistiset hoidot

Juuso ei tee tällä hetkellä hoitoja, vaan hoidot ovat tauolla toistaiseksi.

Mikä on shamanistinen hoito?

“Luonnon parantava voima on aina täällä meitä varten”

 

Shamanistinen hoito on hoito, jossa shamanistinen harjoittaja tai shamaani työskentelee parantavien henkien kanssa tuoden asiakkaalle parantavaa voimaa ja selkeyttäviä viestejä sekä tärkeää ohjausta hänen elämäntilanteeseensa liittyen. Tämä voi tapahtua esimerkiksi voimaeläimen tai suojelushaltian palauttamisen kautta, jossa shamanistinen harjoittaja palauttaa ja vahvistaa asiakkaan yhteyttä omaan suojelushaltijaansa eli luontoon. 

 

Hoitojen tarkoitus on aina lisätä asiakkaan omaa itseluottamusta, elinvoimaa, sisäistä ohjausta ja yhteyttä luontoon sekä henkioppaisiin, ja näin voimauttaa asiakas kulkemaan omaa elämänpolkuaan ilossa ja vapaudessa. Lisäksi intentiona kehittää sisäistä rauhaa, luottamusta ja turvan tunnetta ulkoisista olosuhteista riippumatta.

 

Shamanistista työskentelyä ja hoitomuotoa on käytetty ympäri maailman lähes kaikissa alkuperäisissä kulttuureissa hyvinvoinnin ja tasapainon palauttamiseen sekä ylläpitämiseen.

Mihin shamanistinen hoito auttaa?

Shamanistisessa hoidossa työskennellään kaikkein perustavimman ja syvimmän tason kanssa, ja tämän muuntuessa kohti vapautta ja voimaa, hoito koskettaa kaikkia ihmisen osa-alueita mukaan lukien fyysinen, emotionaalinen, energeettinen ja henkinen. Hoitojen toimivuus on aina yksilöllistä ja riippuu tapauksesta, joten vaikutuksia ei voida taata. 

 

Hoito vaikuttaa usein seuraavilla osa-alueilla:

 

Fyysinen taso: hermojärjestelmän rauhoittuminen ja elinvoiman lisääntyminen.
Emotionaalinen taso: Vapautuminen tunnelukoista ja jumiutuneista ajatuskierroista.
Energeettinen taso: Raskaamman värähtelyn vapautuminen. Voiman ja keveyden lisääntyminen.
Henkinen taso: Yhteys intuitioon, elämäniloon, luottamukseen, sisäiseen rauhaan ja henkiseen maailmaan.

 

 

Asiakkaat kertovat usein hoidon aikana ja jälkeen tapahtuneesta syvästä todellisen luonnon muistamisen kokemuksesta sekä kokemuksesta keveydestä ja voimasta samaan aikaan.

 

 

Hoito voi auttaa esimerkiksi tilanteissa, joissa:

  • Sinulla on kroonisia vaivoja, joihin et ole löytänyt ratkaisua.
  • Sinulla on toistuvia kaavoja, joita et tunnu pystyvän voittamaan.
  • Sinulla on menneitä traumoja, joiden parantaminen tai täysi toipuminen on vaikeaa.
  • Kamppailet elämässä täysin eteenpäin menemisen kanssa ja sinulla on aina syitä, miksi asiat eivät onnistu.
  • Sinulla on elinvoiman puutetta etkä tunnu pysyvän terveenä. 

Mitä hoidon aikana tapahtuu?

Esitapaamisen aikana kartoitetaan asiakkaan tilanne ja mitä hän tarvitsee ja sopiiko hoito hänelle. Tämän perusteella muodostetaan yhdessä intentio hoitoa varten. Intention sanoittaminen ja kirjaaminen ovat yksi tärkeimpiä asioita shamanistisessa hoidossa. Voimme saada vain sen, jota osaamme pyytää tarkasti.

 

Hoitotapaamisen aluksi  Juuso kertoo mitä hoitoseremonian aikana tehdään ja varmistaa että kaikki tämä tuntuu sopivalta asiakkaalle. Tämän jälkeen Juuso luo parantavan ja turvallisen hoitotilan, jossa hän käyttää apunaan shamanistisia esineitä, soittimia ja omaa lauluaan. 

Seuraavaksi Juuso tekee shamanistisen matkan yhdessä luotuun intentioon perustuen. Matkan aikana Juuso laulaa ja käyttää eri soittimia, hoito on samalla myös äänihoito. Matkan päätteeksi, Juuso tuo takaisin juuri sen mitä asiakas tarvitsee ja välittää tämän asiakkaalle useimmiten kosketuksen, puhaltamisen tai äänen välityksellä. Käytännössä tämä voi olla esimerkiksi palautettu voimaeläin tai siunaus. Lisäksi Juuso välittää asiakkaalle henkimaailman viestit. Hän toimii siis välittäjänä ja palvelijana henkimaailman ja asiakkaan välillä.

 

Lopuksi asiakas saa jakaa omasta kokemuksestaan, minkä jälkeen Juuso kertoo matkan sisällön asiakkaalle. Asiakas saa tarkat ohjeet siitä miten integroida hoito ja miten tuoda lisää hyvinvointia ja positiivisuutta elämäänsä.

Käytännön asiat

Opas:

Juuso Jokiniemi, Olemme Luonto.

Diplomi-insinööri, mindfulness opettaja, shamanistinen harjoittaja, seremoniamestari, parantavien laulujen laulaja ja luontoyhteysopas. 

Paikka:

  1. Toivonkuja 4A 2, Karjalohja
  2. Etänä Zoom-ohjelmalla.
  3. Mahdollisuus myös tehdä kotikäynti tarvittaessa.

Hinta:

150 euroa/hoito. Sisältää noin 30 min esitapaamisen.

      •  

HUOM.

  • Hoito ei sovellu vakavista mielenterveysongelmista kärsiville.
  • Hoitoa ei tule käyttää tavanomaisen lääketieteen sijasta, mutta se voi olla hyvä tuki muille saamillesi hoidoille.

Ajanvaraus:

Varaa aika sähköpostilla tai soittamalla. Hoitoon liittyy aina noin 20 minuutin esitapaaminen (puhelimella/videopuheluna) ja noin 2h kestävä hoito.

SÄHKÖPOSTI

juuso@olemmeluonto.fi

PUHELINNUMERO

+35850 5218908

“Keskellä omaa toipumisprosessia elämänkriisistä sain vastaanottaa Juuson shamanistisen hoidon. Hoito toteutettiin tiipiissä ja sain makoilla äiti maan sylissä tulen äärellä. Juuso kertoi selkeästi, mitä tulee tapahtumaan ja jaoimme läsnä olevista teemoista ennen hoitoa. Noihin aikoihin minun oli vielä vaikea päästä kiinni omaan kirkkauteeni ja eheyteeni. Koin, että Juuso vuodatti minuun rakkautta sekä valon voimaa, jota kovasti kaipasin. Minun ei tarvinnut kuin vastaanottaa. Juusolla on erittäin selkeä yhteys henkimaailmaan, joka tuntuu myös turvalliselta. Hän kanavoi suoraan lähteestä, tuntuu, että siinä välissä ei ole esteitä. Juuso vastaanottaa tietoa, jota tarvitaan paranemisen matkalla. Hän on itse käynyt syvää polkua, ja sen tuntee. Juuson kanavoima voimaeläin jäi elämääni vahvasti, ja yhteys siihen toi minulle uskoa ja toivoa. Kiitos Juuso <3"

Henni

“Juuso on inspiroinut minua kuulemaan metsän puhetta. Luonto haluaa kertoa meille syvästä yhteydestä, jos avaudumme kuuntelemaan.
Juuson fasilitoimana luonnon kohtaaminen avasi minut sellaisille metsän viesteille, jotka olisivat muuten jääneet helposti kuulematta. Puu kertoi minulle sisälläni olevasta voimasta, jota elämän vastoinkäymiset eivät voi tukahduttaa. Yli kuukauden päästä tämän kohtaamisen jälkeen, poikkeuksellisen raskaana arkipäivänä, muistin puun viestin. Muisto ei ollut pelkkä ajatus, haaveilua, vaan kokonaisvaltainen kehomielen kokemus. Tuo muiston herättämä kokemus "käynnisti" minut uudestaan. Sen voimasta päivän murheet menettivät lannistavuutensa ja luontainen elinvoimani alkoi taas virrata.”

Joonas Pohjakallio